“Kestävää rauhaa ei rakenneta ilman nuoria” on kantava ajatus niin YK:n päätöslauselmassa 2250 Nuoret, rauha ja turvallisuus kuin valmisteilla olevassa Suomen toimenpideohjelmassakin. Miten sitten tällaista nuoret mukaanottavaa, kestävää rauhaa rakennetaan käytännössä? 2250-viitekehys korostaa mm. rauhankulttuurin ja väkivallattomuuden vaalimisen, rauhankasvatuksen, koulutuksen ja ylisukupolvisen dialogin merkitystä.
Mari Ek, Sadankomitea
Sadankomitean 18 – 29 -vuotiaille rauhantyöstä kiinnostuneille nuorille suunnattu rauhanlähettiläskoulutus on keino edistää näitä tavoitteita. Se lisää nuorten mahdollisuuksia osallistua rauhantyöhön tarjoamalla nuorille osaamista, verkostoja ja kohtaamisia alan kokeneiden ammattilaisten kanssa. Siten rauhanlähettiläskoulutus on yksi käytännön esimerkki sekä 2250-päätöslauselman että globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda2030 (erityisesti tavoite 16 rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto) toimeenpanosta.
Sadankomitea on järjestänyt nuorille rauhantyöhön ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyviä rauhanlähettiläskoulutuksia vuodesta 2016 lähtien. Tämä kevät oli poikkeuksellista aikaa kaikille, niin myös Sadankomitealle: aiempina kertoina vuoden kestänyt, Pasilan Rauhanasemalla pidetty koulutus järjestettiin kahdessa ja puolessa kuukaudessa viikottaisilla Zoom-luentokerroilla ja kotitehtävillä. Myönnetään, se oli aikamoinen rutistus! Ja sehän kannatti. Tänä keväänä valmistui 45 uutta nuorta rauhanlähettilästä, joiden koulutukseen kuuluvia omia rauhantöitä voi ihastella tulevina kuukausina (esimerkiksi “Eikö voitaisi jo sopia” -podcast https://open.spotify.com/show/70lD6Rmdfy0aWajf619WSF (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)). Kevään paras palaute oli kuulla, että tiistaista oli tullut viikon lempipäivä.
Sadankomitea järjesti ensimmäistä kertaa rauhanlähettiläskoulutuksen tässä muodossa ja etäyhteyksin. Kuten yleensä jotakin uutta ja erilaista tehdessä, tämän kevään koulutuksen myötä myös me järjestäjät opimme valtavasti. Tässä viisi asiaa, jotka minä opin kevään rauhanlähettiläskoulutuksen järjestäessä:
- Ylisukupolvinen dialogi on kaikille osapuolille hyödyllistä
Rauhanlähettiläskoulutuksen suosioon on aina vaikuttanut upeat vieraspuhujat, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Nuoret kohtasivat etäyhteyksin monia suomalaisia rauhantyön uranuurtajia, esimerkiksi presidentti Tarja Halosen, ulkoministeri Pekka Haaviston, yhteisösovittelija Miriam Attiaksen ja EUAM Irakin -siviilikriisinhallintaoperaation varapäällikkö Anne Meskasen. Oli ilo huomata, miten lämpimiä kohtaamisia ja hedelmällisiä keskusteluja etäyhteyksinkin syntyi. Tämä muistutti siitä, mitä 2250-päätöslauselman viisivuotista taivalta juhlistaneen webinaarin alustaja Lorena Gómez Ramírez (USIP, https://www.youtube.com/watch?v=10j9jLQ56io&t=2678s (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) toi esiin ylisukupolvisen dialogin tarpeesta: “Me nuoret emme voi tietää paljoa ilman, että vanhemmat sukupolvet jakavat meille tietoaan, ja myös he saavat energiaa meiltä. Se hyödyttää kaikkia osapuolia.”
- Nuorissa on jo valtavasti potentiaalia ja toimijuutta rauhantyön kentällä
Oli toki jo ennestään tiedossa, että nuoret ovat kiinnostuneita ja motivoituneita edistämään rauhaa ja ihmisoikeuksia, ja että moni nuori toimii aktiivisesti näiden tavoitteiden puolesta. Jo suomalaisten järjestöjen aloite 2250-päätöslauselman tekemiseksi vuonna 2011 korosti, että nuoret eivät ole vain konfliktien uhreja tai uhkia, vaan Nuorten jo tekemä rauhantyö pitää tunnistaa ja tunnustaa. Monella rauhanlähettiläskoulutuksen osallistujalla oli ennestään nuoresta iästä huolimatta paljon kokemusta ja osaamista yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Silti tämän nuorisotyön koordinaattorin löi ällikällä se mielikuvituksellisuus, asiantuntijuus ja rohkeus, joilla rauhanlähettiläät lähtivät toteuttamaan koulutuksessa lopputehtäväksi annettua, vapaamuotoista omaa rauhantyön tekoa. Ne ovat oivia esimerkkejä siitä, miten paljon annettavaa nuorilla on rauhantyölle.
- Osallistujien monimuotoisuus parantaa oppimisen ja yhteistyön tuloksia
Nuorten osallisuudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta puhuttaessa on olennaista kiinnittää huomio myös siihen, mistä taustoista tulevilla nuorilla on mahdollisuus edistää rauhaa ja olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Jokaisella nuorella on oikeus osallistua ja tulla kuulluksi rauhantyössä, ja rauhantyö taas tarvitsee kaikenlaisista taustoista tulevien nuorten osaamista ja näkökulmia. Yhdenvertaisuuden toteutuminen rauhanliikkeessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Se vaatii aktiivista suunnittelua, koulutusta, tekoja ja turvallisemman tilan periaatteita, ja ennen kaikkea valmiutta kohdata ja puuttua itsessä ja omassa organisaatiossa esiintyviin syrjiviin asenteisiin ja toimintatapoihin.
Rauhanlähettiläskoulutuksessa on ollut erityistä se, että se on ollut ainoa kaikille 18 – 29 -vuotiaille suunnattu rauhantyöhön ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvä koulutus, jossa valintakriteerinä on ollut nuoren motivaatio, ei esimerkiksi opintotausta tai aikaisempi kokemus. Koulutukseen rohkaistaan hakemaan nuoria erilaisista taustoista, ja tämä otetaan huomioon myös koulutushaun viestinnän suunnittelussa. Välillä puheenaiheeksi on noussut koulutuksen eriyttäminen vastaamaan erilaisten kohderyhmien tarpeita, mutta tämänkin kevään koulutuskokemus osoitti, että samalla koulutuksella on tarjottavaa kaikenlaisille nuorille ympäri Suomea eri koulutus-, kieli- ja kulttuuritaustoista. Osallistujien monimuotoisuus tukee useamman maailmankuvan ja näkökulman kohtaamista ja lisää siten oppimiskokemuksen antia. Kevään rauhanlähettiläskoulutuksen onnistumiset olivatkin usein seurausta monen rauhanlähettilään osallistumisesta ja yhteistyöstä koulutuksen suunnittelussa. Monimuotoisuuden vaaliminen on kaikkien etu, ja se tulee olemaan tavoitteemme myös jatkossa.
- Digiloikkaa ei turhaan kutsuta loikaksi
Järjestöalalla on kaikille varmasti koronavuoden jälkeen selvää, miksi puhutaan juuri digiloikasta, eikä askeleesta, hypystä tai vaikka siirtymästä. Jouduimme yhtäkkiä heijaamaan vauhtia reunalta, kehittämään lennossa jonkun uuteen tilanteeseen sopivan ratkaisun ja toivomaan, että jalka laskeutuu toisella puolella kuivalle maalle. Ja miten suuria, hienoja loikkia me olemmekaan nähneet ja tehneet!
Kevään rauhanlähettiläskoulutuksessa korostui, että kaipuu ihmisten tapaamiseen on kova. Etäyhteydet väistämättä rajoittavat sellaista spontaania tutustumista muihin ihmisiin, jota läsnäolon myötä tapahtuu itsestään. Tekemällä oppi mm. sen, että etenkin etäyhteyksien kautta on tärkeää varata tarpeeksi aikaa ryhmäkeskusteluille. Kiusallisia Zoom-hiljaisuuksia on turha pelätä, sillä ne ovat usein vain tarpeellinen osa matkalla kohti luottamuksellista ja hyvää keskusteluilmapiiriä. On myös onneksi paljon keinoja, millä mahdollistaa ryhmäytyminen ja tutustuminen etäyhteyksin, se vaatii vain aikaa ja eri metodien opettelua.
Vaikka kasvokkain näkemistä kaivattiin, nähtiin etäyhteyksien toisaalta parantavan ratkaisevasti eri puolilla Suomea asuvien nuorten osallistumismahdollisuuksia. Moni sanoikin, ettei olisi voinut osallistua koulutukseen, jos se olisi pidetty Helsingissä. Niinpä etäyhteydet ainakin jossain määrin ovat tulleet jäädäkseen.
- Kohti valoa: on osattava puhua myös rauhasta
Taiteesta ja erityisesti teatterista rauhan edistämisen keinona luennoinut TAPRI:n professori Ilaria Tucci muistutti siitä, miten tärkeää on osata määritellä, kuvailla ja kuvitella, mitä rauha on. Keskustelimme siitä, miten rauhantutkimuksessa ja rauhantyössä ironista on se, että kun yritämme puhua rauhasta, päädymme aina puhumaan sodasta ja väkivallasta. On tietysti olennaista rikkoa hiljaisuus ja puuttua niihin ongelmiin, jotka uhkaavat yksilöiden ja yhteisöjen rauhaa ja turvallisuutta. Tämän lisäksi on kuitenkin tärkeää muistaa, mitä rauha on, ja miten rauhaa tälläkin hetkellä tehdään – tai voidaan tehdä. Jotta voimme oikeasti tehdä muutoksen kohti parempaa, on meidän ensin pystyttävä kuvittelemaan, mitä se parempi on. Rutger Bregman on kirjoittanut rauhantyönkin näkökulmasta kiinnostavan kirjan “Hyvän historia,” joka kyseenalaistaa monet itsestäänselvyyksinä pitämämme “totuudet” ihmisluonnon pahuudesta ja kääntää katseen ihmisen taipumukseen tehdä hyvää. Väkivalta sen suorissa, rakenteellisissa ja kulttuurisissa muodoissaan ei ole luonnollista. Luonnollinen tila ihmiselle on rauha ja turva.
Muista siis katsoa tänä kesänä ympärillesi. Rauhaa tehdään jo, ja sinut on kutsuttu mukaan.